perjantai 24. kesäkuuta 2016

MUSIIKKILEIRILLÄ

Moi kaikki blogini lukijat!
Tähän bloggaamiseen on tullut nyt tällainen tauko. Se johtuu siitä, että olin musiikkileirillä.
Nyt, tässä postauksessa kerronkin teille leiristäni.

Olin siis Lohjan musiikkileirillä, Kanneljärven opistossa. Leiri kesti yksitoista päivää (siis kymmenen yötä). Menin sinne yhden ystäväni kanssa. Leirillä tutustuin moniin uusiin ihmisiin.

Joka päivä minulla oli soittotunti ja orkesteria. Olin sinfoniaorkesterissa, joka harjoitteli kolme ja puoli tuntia päivässä.


Tämä kuva on jo kotiinpaluupäivältä.
Siellä oli myös hyvät ulkoilumahdollisuudet. Kävin uimassa neljä kertaa. Veden lämpötila vaihteli viidentoista ja kahdeksantoista asteen välillä. Joka kerta se kuitenkin tuntui aluksi jäätävältä.

Myös läheisessä kaupassa pääsi käymään tiettyinä kauppapäivinä.





Etenkin leirin loppupuoli meni todella nopeasti.



Joinain päivinä leirillä satoi, muttei se haitannut, sillä leirillä oli kuitenkin kivaa!
Kuvassa huoneemme.
Kahtena iltana oli grillausta. Silloin ulkona grillattiin makkaroita ja maissia. Muutenkin leirillä syötiin aika usein.

"Leiripaitani"
Muutamina päivinä oli mahdollista koristella paitoja opiston aulassa. Itse tein tällaisen "leiripaidan":

Leirin viimeisenä iltana oli jalkapalloturnaus, jossa pelasivat oppilaat vs. opettajat sekä oppilaat vs. nuoriso-ohjaajat.

Yksi leirin perinteistä oli tuolipyramidi. Se oli tänäkin vuonna tehty opiston saliin. Tänä vuonna se näytti tältä:



Leirin viimeisenä päivänä sain soitonopettajaltani tällaisen hienon kassin. Se on mielestäni kätevä ja tosi kiva kuosiltaan.
 
Leirin aikana esiinnyimme Lohjan kirkossa kirkkokonsertissa, opistolla kotikonsertissa, sekä Lohjan yhteislyseolla päätöskonsertissa. Koko leiri päättyi päätöskonserttiin, joka järjestettiin tänä vuonna Lohjan yhteislyseon lukiolla Laurentius-salin remontin vuoksi. Se oli kyllä ihan sopiva paikka päätöskonsertille. Sitten koko leiri oli ohi.
Sellaista oli Lohjan musiikkileirillä! :) Oli kyllä ihan kivaa palata kotiin... :)
 
Sellainen oli tämä postaus! Kommentoikaa alas mitä piditte. Voitte myös ehdottaa kommenteissa joitain postausideoita yms.
Hyvää juhannusta!
~Fanttuumi~



2 kommenttia: