tiistai 15. marraskuuta 2016

MARRASKUU

Moips!

Vähään aikaan en oo postaillut. En edes tiedä miksi. Ei vain ole huvittanut. No, nyt kuitenkin taas!

Marraskuu on ehkä yksi ankeimmista ja tylsimmistä kuukausista. Se on niin pimeä ja koulussa on yleensä silloin paljon kokeita ja kiireitä.  Onneksi pienet, kivat jutut kuitenkin piristävät! :)
Esimerkiksi olen tällä hetkellä yhdellä kirjoituskurssilla, jota ohjaa kirjailija Tuutikki Tolonen! Olen ollut aikaisemmin jo kahdella kirjoituskurssilla, ja ohjaajien palautteet ovat aina tosi innostavia!
Koulussakin valmistelemme parhaillaan sellaista joulukonserttia (se ei siis ole sellainen tavallinen joulujuhla, jossa joka luokka esittää jonkun tanssin/laulun/tms.), johon tulee mm. nokkahuilukappaleita ym. Se on kivaa!
Lauantaina olin koko päivän balettiryhmäni kanssa Iittaalassa tanssitaan-tapahtumassa. Esitimme siellä viime vuoden kevätnäytös-tanssimme. Myös siellä oli kivaa!

Eipä tässä varmaan muuta! (Lue kuitenkin loppuun asti...)

Tämä kuva taitaa olla syyskuulta, mutta se on niin kiva, että laitoin sen nyt tähän! :)

Toivottavasti sinunkin marraskuussassi on joitain mukavia juttuja!
~Fanttuumi~

Ps. Blogiani on käyty katsomassa jo 1000 kertaa! Liittykää ihmeessä myös lukijoikseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti